sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Klassinen omenapiirakka ja vanilla custard

Tervehdys pitkästä aikaa! Elän tällä hetkellä aikoja, kun minun pitäisi opiskella ahkerasti. Avoimen yliopiston opinnot painavat päälle, ja samalla pitäisi ajatella pikku hiljaa yhteishakua ja pääsykokeita. Joten luonnollisesti kun leivon, leivon jotain työlästä ja aikaa vievää =D, kunnon prokrastinaatio.

Viikolla pelasimme Dungeons&Dragonsia, ja halusin leipoa sen kaveriksi jotain teemaan sopivaa. Leivottavaksi päätyi klassinen omenapiiras taikinakannella, ja sen kaveriksi brittiohjeella tuhti vaniljakastike. Piirasta leipoessa oli sellainen olo, että ymmärsi hyvin miksi Lumikki kaipasi pikkulintujen apua kannen koristelussa!


Vanilla custard 

3 dl maitoa
2 dl vispikermaa
2 tl vaniljasokeria
1 tl vanilja-aromia
(Dr. Oetkerin vaniljamyllystä mieleinen rouhaisu)
4 kananmunankeltuaista
1,5 rkl maissitärkkelystä
1 dl sokeria

Kaada kattilaan maito, kerma ja vaniljat. Kuumenna tasaisesti sekoittaen, ei kiehuvaksi asti. Yhdistä toisessa astiassa keskenään keltuaiset, maissitärkkelys sekä sokeri. Lisää seos kattilaan koko ajan sekoittaen. Keitä koko ajan sekoittaen kunnes kastike sakenee. Kaada pois kattilasta haluamaasi tarjoilukannuun jäähtymään.

Omenapiirakka 

Taikina
225 g vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
110 g voita
1 kananmuna
3 rkl kylmää vettä

Yhdistä jauhot ja sokeri, ja sekoita voin kanssa kunnes seos muodostuu "murusiksi." Lisää kananmuna ja vesi sekoittaen. Jaa taikina kahteen osaan ja paketoi kumpikin osa kelmuun. Aseta omenoiden valmistelun ajaksi jääkaappiin.

Täyte
3-4 omenaa
5 rkl sokeria
0,5 rkl kanelia
puolikkaan sitruunan mehu

Viipaloi omenat ohuiksi siivuiksi, sekoita mausteen joukkoon. Voitele piirakkavuoka.

Ota ensimmäinen taikinan puolikas kylmästä ja levitä vuuan pohjalle ja reunoille. Lisää omenaseos pohjan päälle. Ota toinen taikinan puolikas esiin, ja jauhojen avulla kauli ohueksi levyksi. Nosta taikinalevy piirakan kanneksi, leikkaa ylimenevät osat irti ja haarukan avulla paina reunat kiinni toisiinsa. Ylimenneestä taikinasta leikkasin koristeeksi kolme lehteä piirakan keskelle. Rei'itä kansi tasaisesti haarukan piikeillä.

Voiteluun
kananmuna
sokeria

Voitele piiras kauttaaltaan kananmunalla, ja ripottele päälle sokeri. Paista 175 asteessa n. 40 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti