torstai 17. marraskuuta 2016

Vuosipäivitystä

Makeita herkkuja vuoden varrelta. 

Hiljainen vuosi takana leipomisen osalta? No ei niinkään, mutta ei kyllä mitään erityisen vallankumouksellisiakaan ohjeita testauksessa tai kehityksessä. Maaliskuun edellisen postauksen jälkeisistä pippaloista tähän päivään, Instagram-tililläni on vain 11 reseptiaiheista kuvaa. Aikaisempiin vuosiin verrattuna vähän.

Valkosuklaavadelmakakku sekä kolmen suklaan mansikkakakku

Olen innostunut tämän vuoden aikana niin kutsutuista "Naked Cake" -ohjeista. Paljon jakamistahan niissä ei ole, kyseessä on täytekakku, jonka kerrokset jätetään näkyviin, ja lopuksi kakun päälle pinotaan hurmaavan sotkuisasti kaikki täyte-elementit läjään. Kokeilujeni kautta olen todennut, että toimiva nakukakku koostuu erilaisista määristä erilaisia suklaita, marjoista ja runsaasta määrästä kermaa. Kakun ulkonäkö miellyttää silmääni, huolittelemattomuus on iso kontrasti totuttuun sokerimassaviimeistelyyn. En ole enää pahemmin tehnyt hyydykekakkuja, mutta niidenkin harvojen pintaviimeistely näyttää enemmän läjältä kuin kauniilta kiillepinnalta.

Suolaisia

Teen aina vähemmän suolaisia kuin makeita leivonnaisia. Pitäydyn vanhoissa, hyviksi todetuissa, ja usein mieheni on vastuussa pippaloidemme suolaisesta tarjonnasta, jotta minulle jää aikaa keskittyä makeiden näpertämiseen. Ylläolevasta kollaasista näkyy raapaisu tältä vuodelta.
Kokeilin Pretzelien tekoa, muutamankin kerran kun tulos oli hyvä. Ruokasooda-kiehautus oli yllättävän helppo ylimääräinen mutka toteutettavaksi.
Keskimmäisen kuvan salaatti on hyvä esimerkki juhlatarjottavastamme: pastaa, kasviksia ja jotain juustoa, niin koossa on kaikille (ystäväpiirissämme ei ole vegaaneja) kelpaava, ruokaisa salaatti.
Piiraita tykkään tehdä niin arkeen kuin juhlaan. Suolainen piirakka on helppo: pohja-aineet löytyvät aina kuiva-aineista, ja täytteeksi on helppo kaataa jääkaapin tähteitä. Tähän kollaasiin päätyi toki suunnitellumpi piiras, tankoparsakokeiluni.


Koitan lähipäivinä tuoda joitain tämän vuoden suosikkejani tarkempaan syynäykseen. Ja joulun alla tulee toivottavasti kokeiltua jotain uuttakin. =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti