maanantai 25. huhtikuuta 2011
Mangojuustokakku
Miltei unohtui koko kuvan ottaminen, mutta kestien jälkeen runsaiden tarjoilujen jälkeenkin oli onneksi vielä hedelmäistä kakkua jäljellä. Tämän reseptin sain äitini reseptivihosta, jonne se on päätynyt Kotivinkin sivuilta vuosia sitten.
Mangojuustokakku
Pohja
200 g keksejä
50-100 g rasvaa
Murskaa keksit ja sulata rasva. Sekoita pohja-ainekset keskenään, laita irtopohjaiseen vuokaan tarjoiluastialle ja siirrä astia jääkaappiin odottamaan.
Täyte
8 liivatelehteä
1 purkki mangoviipaleita tai yksi tuore, kypsä mango
2 dl vaniljajugurttia
200 g tuorejuustoa
2 dl kuohukermaa
1 dl sokeria
1 dl mango-appelsiinimehua
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Soseuta mango ja lisää sen sekaan tuorejuusto, jugurtti sekä sokeri. Vaahdota kerma ja lisää se muuhun seokseen. Kuumenna mehu kiehuvaksi ja liota sen sekaan liivatelehdet. Lisää liivateseos muuhun täytteeseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kaada seos vuokaan pohjan päälle ja anna hyytyä vähintään 6 tuntia ennen kiilteen lisäämistä
Pinnalle
4 dl mango-appelsiinimehua
2 dl hyytelösokeria
Kuumenna mehu kiehuvaksi kattilassa ja lisää sekaan hyytelösokeri. Anna kiehua muutama minuutti (hyytelösokeripussin kyljessä usein ohjetta myös) ja anna sitten jäähtyä kädenlämpöiseksi ennen kaatamista kakun päälle.
Itselläni kiille muodosti jäähtyessään pinnalleen vaalean, tiiviimmän kerroksen, jonka lusikoin pois seasta, että kiille pysyi tasavärisenä. Muuten hyytelösokeri antaa kauniimman, kiiltävämmän pinnan kuin liivatteen käyttäminen.
Kakku on lisäksi koristeltu persikan viipaleilla sekä vihreällä koristegeelillä.
Lopuksi vielä tunnelmakuvaa pääsiäisen henkeen.
- susa lee
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti